Historia

Elli (Ellen) Joki-Annala oli useasti nähty vieras Annalan Velin lapsuudenkodissa. Perheet eivät olleet samankaltaisesta sukunimestä huolimatta toisilleen sukua.
– Elli ja äiti oli hyviä ystäviä. Ne piipahtivat toistensa luona kahvilla, kun töiltään ehtivät.

Naimattomalta ja lapsettomalta Elliltä kyläilyreissuille lähtö kävi sutjakkaasti, mutta Ilmi-äidillä oli “peräkarihtansa.”
– Polovenkorkusesta tupa näytti valtavalta. Isoista ikkunoista tuli paljon valoa, lattialla oli pitkät räsymatot ja kaikki tavarat jämptisti paikoillaan, Veli Annala kuvailee varhaisimpia muistikuviaan Joki-Annaloilla vierailuistaan.

Elli, pienestä tytöstä vanhempia ja veljiään passaamaan tottunut, piti vieraistansa hyvän huolen.
– Ellistä tuli emäntä äitinsä jälkeen. Sisarusten äidillä oli tasanen luonne verrattuna Antti-isäntään, jonka tempauksille naureskellaan vieläkin.

Tässä yksi maistiainen: Antti tutkii heinänteon alla osuuskaupasta ostettua kalenteriaan. Kalenteriin painetut taivaanmerkit näyttävät niin suosiollisilta, että Antti käskee poikien kaataa heinää suurelta alalta. Mutta parin poutapäivän jälkeen alkaa sade. Isäntä odottaa tuvassa ilman kirkastumista kärsivin ilmein. Viimein hermostuu, sieppaa kalenterin kouraansa, juoksee ulos sateeseen ja huutaa niska kenossa, allakka kohti taivasta: “P…le, oliko tämmöstä luvattu?”

Ellin Antti-veli tuli Velille tutuksi yhteiskouluvuosilta.
– Meillä Yrjönmäen lapsilla oli talviaikaan tapana oikaista kouluun Joki-Annalan pihan poikki ja siitä jokijään yli. Mutta ei me menty jäälle, jos Antti ei antanut lupaa.

Eli, jos Antti muutamien pakkasaamujen jälkeen odotti pihallaan koululaislaumaa jään vahvuuden arvioimiseen käyttämäänsä keppiinsä nojaten ja sanoi: “Älkää menkö, se vähä vielä rytisi”, konkkaronkan matka jatkui rautatiesillan mutkan kautta vastarannalle.
– Oikoreittiä käytti aikuisetkin ja isännät veivät hevosilla viljaansa myllyyn jauhettavaksi, enkä koskaan kuullut, että talonväki olis valittanut.

50-luvulla Joki-Annalaan hankittiin upouusi traktori ja Hanomagin pukille kiipesi monen yllätykseksi Antti.
– Antti oli kotona ja omissa ympyröissään viihtyvä tarkanmarkan mies, joten oli aika yllättävää, että veljeksistä juuri hän innostui hankkimaan taloon traktorin ja opetteli tekemään sillä osan maatöistä.

Hannes oli Joki-Annalan sisarussarjan ulospäinsuuntautunein persoona.
– Hanneksesta kehittyi suojeluskuntavuosinaan taitava ampuja. Sotien jälkeen Hannes jatkoi ampumisharrastustaan ja osallistui lähipitäjien kilpailuihin hyvällä menestyksellä.

Avioliitossa naapuritalon tytön, Aune Ojuan, kanssa kävikin jo huonommin.
– Se oli sellainen lyhyt sodanaikainen liitto.

Eroon johtaneet syyt Annalan Veli kuittaa “kaikenlaistahan sitä juoruttiin”- kommentilla ja siirtyy sulavasti romanssin jälkipyykkiin:
– Kun perillisiä ei ollut, ero oli ainakin teoriassa helppo. Kumpanenkin jatkoivat elämäänsä omilla maatiloillaan.

Niin teoriassa, mutta Hanneksen pesärikon jälkeinen käytös näyttäisi kertovan, että sulhon miehinen ylpeys oli saanut kolhun:
– Ennen vanhaan naapurinapu oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Aunen ja Joki-Annalan peltoja oli vieretysten, mutta eron jälkeen Hannes ei tainnut Aunen puoleisille saroille eksyä. Tiedä sitten oliko apua pyydettykään.

– Isä oli luvannut, että meidän venettä saa vapaasti käyttää ja niin se sitten olikin aina siellä väärällä puolella jokea, Antti Vihanta muistelee naapuruuttaan Joki-Annaloiden kanssa.

Veneen lainailun lisäksi Vihannat olivat parinkymmenen muun perheen tavoin Joki-Annaloiden kanssa tekemisissä tinkimaidon merkeissä.
– Joki-Annaloilta sai ostaa lypsylämmintä maitoa. Talvisin tinkimaito haettiin suoraan navetasta, mutta kesäisin maito saatiin joen yli pingotetun vaijerin avulla.

Vaijerin toimintaperiaate muistutti lossin mekanismia sillä erolla, ettei vahti osallistunut “kyytiläistensä” matkantekoon.
– Maidonjakelu oli Antin tehtävä. Se nosteli aamu- ja ilta lypsyn jälkeen maitonhinkit vaijerikoukkuihin ja veivasi ne meijän puolelle rantaa. Rannalla tinkiläiset ottivat omat astiansa koukusta ja panivat tyhjän tilalle.

Homma toimi hyvin niin kauan, kunnes jotkut keksivät laittaa kepin vaijerin rattaan väliin:

– Muutaman kerran onnistui käymään niin onnettomasti, että Antti itse joutui tulemaan rautatiesillan kautta irrottelemaan keppiä, mutta sitten me kakarat jäätiin kiinni. Äiti kielsi ankarasti hypyttämästä aikuista miestä turhan päiten, harmittelee 80-vuotias Ahti Vihanta.

Joki-Annaloiden maitokauppa oli toiminnassa vielä 1970- luvullakin.

– Joki-Annalan isännillä ei ollut tapana myydä, vaan mieluummin ostaa lisää maata ja metsää sopivan tilaisuuden tullen, sanoo Sievissä eläkepäiviään viettävä Jouko Oja.

Tämän tiesi varsin hyvin myös Jouko Ojan isoisä, Antti Kustaa Erkinpoika, joka oli Joki-Annaloiden torppari. Vuoden 1918 torpparilain perusteella hänellä olisi ollut oikeus lunastaa tilansa omistajan vaihdosta riippumatta, mutta Antti Kustaa pysyi hyvän naapurisovun tähden vaiti. Kun Jouko syntyi vuonna 1930, torpparikontrahti oli jo purettu.
– Olin lapsena paljon Joki-Annaloilla. Siellä oli paljon nähtävää. Navetassakin oli jo silloin parikymmentä lehmää, kun yleensä taloissa pidettiin vain muutamaa elukkaa. Muistan, että Agusta-emännällä oli navettatöissä pari piikaakin apuna.

Paikkakunnan vakavaraisimpiin kuuluvassa talossa ei silti pröystäilty.
– Hannekselta kului rahaa ampumisharrastukseensa, mutta muuten pojat varoivat isänsä tavoin laittamasta rahojaan turhuuteen.

Kaiken kiireen ja työntouhun keskelläkin talonväellä riitti aikaa kysellä pienen kyläilijänsä kuulumisia.
– Elävimmät muistot jäi kuitenkin isosta-Antista. Oli se sellainen persoona.

Joten lisää maistiaisia: Yhteen Joki-Annalan tuvanikkunoista ………….. lintuja, enimmäkseen tiaisia. Mutta jos paikalle lehahti yksikään punatulkku ja iso-Antti sattui oleman tuvassa, oli lintulaudan rauha mennyttä. Antti koputti tulkut tiehensä ja karjaisi: “Nuo —-n mokkelit!”